Yritysesittely





Kaiman Kalamatkat aloitti toimintansa, kuten moni muukin kalastusmatkailu-yritys, harrastuksesta muodostui työ. Kaiman Kalamatkat on perustettu 1.2.2002. Sitä ennen toiminta oli oman työn ohessa tapahtuvaa ”puuhastelua” kavereiden kanssa. Kaiman Kalamatkat on lähtenyt koulutuksen- ja kilpakalastusvuosien tuoman kokemuksen myötä rakentamaan kestävän kehityksen pohjalta tapahtuvaa kalastusmatkailua asiakkaille, turvallisuudesta tinkimättä.
Kaiman Kalamatkat on erikoistunut tuottamaan korkeatasoista kalastusmatkailua yritysten ja yksityisten henkilöiden tarpeisiin.
Yritys on muuttanut yritysmuotoaan v. 2007 Toiminimestä – Osakeyhtiöksi. Y-tunnus 2087094-3

Isäntä:
Kari Hokkanen s. 1958 Kangasniemi
Asuu Raisiossa
Aviossa
Siirtynyt eläkkeelle Puolustusvoimista 2005

Koulutus: Kaiman Kalamatkat on kouluttautunut seuraavasti

Parasta koulutusta kalastusoppaaksi on ollut itse työ ja kilpakalastus. Lukuisia kirjoituksia kalastusalan lehtiin ja televisioesiintymisiä.

Arvot Kaiman Kalamatkoilla:
  1. Asiakasläheisyys
  2. Toimia lakien ja asetuksien mukaan
  3. Ympäristöläheisyys
  4. Jatkuva kehitys
  5. Luottamuksellisuus
  6. Rehellisyys


Edellä mainitut arvot tuovat LAATUA kalamatkalle !

Kaiman Kalamatkat istuttaa vuosittain kaloja yhteistyössä Turun kaupungin ja WCTT:n kanssa.


_________Kari "Hauki" Hokkanen_________Kalaoppaan työ on myös tutkimustyötä. (Tutkinnassa hauen otopiitit, nielu- kaaren sekä hartialukkoluut.)


Kaiman Kalamatkat Oy:lle on myönnetty 2006 opiskeluista 4.10.2007 yrittäjän oppisopimuskoulutuksesta stipendi, seuraavin perustein.

Kari Hokkanen on tutkinnon suorittajana osoittanut erinomaista aktiivisuutta opintojensa ohella oman yrityksensä kehittämisessä. Opintojensa aikana hän positiivisella asenteellaan on innostanut muita kalastusalan opiskelijoita. Hänen vaikutuksensa on ollut suuri muiden alan yrittäjien hakeutumisessa koulutukseen. Kari Hokkanen on koulutuksen myötä kehittynyt ja kehittänyt omaa yritystään, Kaiman Kalamatkat Oy:tä, taloudellisesti kannattavaksi.